lauantai 28. maaliskuuta 2015

28.3. Kuulumisia

No niin se taas pari kuukautta vierähti kuin siivillä edellisistä päivityksistä. Paljon on ehtinyt taas tapahtua, joten päivitellään pääkohtia.

Luolajahtikautta jatkettiin helmi-maaliskuussa muutamalla reissulla. Helmikuussa metsästeltiin kasvattien voimin Repokettujahdissa Pyhtäällä. Osallistujia oli mukana todella ruhtinaallisesti, joten kahteen porukkaan jakaannuttiin ja kaksi päivää pesiä kierreltiin. Saalistakin tuli, yhteensä 6 supia. Mukaan mahtui myös isoja ja kaivamiseltaan hyvin haastavia pesiä, joissa sitten hopealle jäätiin. Mutta mukavaa oli! Oli kyllä hienoa nähdä kasvatteja töissä. Erityisesti toki nuoria koiria, joita ei itse ole vielä aiemmin tullut hommissa nähtyäkään. Suurkiitos vielä Sinille perheineen viikonlopun järjestelyistä ja kaikille mukana olleille! Ehdottomasti uusiksi ensi kaudella!



Maaliskuussa puolestaan kutsui Pohjanmaan jahtimaat kahtena viikonloppuna. Ensimmäisenä oli mukana jälleen Ruotsin ystävät. Toinen päivä oli ajokoirajahtia ja toinen kierrettiin pesiä. Valitettavasti saalis jäi kelien vuoksi varsin laihaksi. Kettua kantoi hanki, kun taas ajokoirat rypivät mahaa myöten. Supit taas olivat pintaliidolla kaikki. Sunnuntaina päästiin kuitenkin kokeilemaan Ruotsissa asuvan kasvatin Ketun kanssa myös lume-koetta, kun riistakamera antoi tuoreen kuvan maan alle menneestä ketusta. Harmittavasti hopealle jäi Kettu tässä isossa pesässä tällä kertaa ja koetulos jäi saamatta. Mutta oli vaan mukava viikonloppu!

Viikko sitten tehtiin todennäköisesti kauden päätösjahtireissu Kaustisille. Kaksi päivää pesiä kierrettiin ja hankikeli oli vienyt supit mennessään. Lukemattomien tyhjien lisäksi löytyi kuitenkin mäyrät kahdesta paikasta. Lauantaina vaativasta maapesästä Ekille kolme nuorta mäyrää. Mieltä lämmitti kuulla että tehtiin suorastaan historiaa: tästä pesästä eivät kertoneet aiemmin mäyriä ylös saataneen ;). Syyksi riittää varmasti suorastaan timantin kova maaperä, jota oli kyllä melkoista takoa. Rautakanki löi kipinää ja maata lohkesi kerrallaan pieni särö. Onneksi kaivajilla voimat riitti ja koirallakin sinni pitää asukit suht aloillaan.



Sunnuntaina puolestaan löydettiin mäyräpariskunta autiotalon alta. Riko työsti ison uroksen koltiaisen saaliiksi ja sillä välin rouva päätti häipyä karaten viereisen navetan alle. Siellä töitä jatkoi Eki, jolle myös tämä naaras päätyi eräksi. Hyviä töitä veljekset teki. Eki alkaa olla omista koirista mäyrällä jo luottopeli. Mukava oli todeta sen tehokkaat, mutta järkevät työt. Yhtään rantua ei neljä saaliiksi saatua mäyrää Ekille tuonut.



Kasvateille on alkuvuosi tuonut runsaasti saalista eri puolella Suomen. Mukava on ollut kuulla koirien pelaavan! Agilitykentillä mainetta on pitänyt yllä mm. parson Werna (R.Jippu), joka aloitti uransa varsin huikeasti napaten nollavoiton neljässä startissa viidestä. Nyt siis Werna on jo kakkosluokkalainen.


Beussikasvateista Jaro (R.Iso-Kalle) tekaisi puolestaan tehoviikonlopun saavuttaen ensin lauantaina hyväksytyn BH:n ja sunnuntaina ekassa toko-kokeessaan kelpo kakkostuloksen.

 
 
Pentukuulumisista sen verran, että Nellin ja Kitan treffit onnistuivat toivotulla tavalla viikko sitten. Jos kaikki etenee kuten pitääkin, saadaan parson-Repokettuja taas toukokuun loppupuolella.



Beussipentusuunnitelmat sen sijaan ottivat aikalisän, kun Jippu päätti aloittaa juoksunsa odotettua aikaisemmin, vain kolme päivää Nellin jälkeen. Kahta vierasta narttua en yhtä aikaa tahdo kotiin mammalomalle ahtaa, joten Jipun pentue siirtyy joko syksylle tai ensi keväälle - kysynnästä riippuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti