lauantai 2. marraskuuta 2013

Jahtia, tuloksia ja tulevan suunnittelua

Tervetuloa Repoketun uuteen blogiin! Vanha blogi ilmeisesti hävisi harmillisesti bittiavaruuteen, joten puhtaalta pöydältä aloitetaan kuulumisien kirjoittelu.

Lokakuu oli varsin toiminnantäyteinen. Heti kuun ensimmäisinä päivinä korkattiin Etelän luolajahtikausi Hyvinkäältä. Pari päivää luolajahtia kului loistavasti hyvässä seurassa ja vähän liiankin mukavassa kelissä. Elukoita ei vielä juurikaan maanalla ollut, mutta päästiin sitä kuitenkin muutamassa paikassa riistatöiden makuun. Omien koirien lisäksi mukana touhussa oli Piitu (R.Häjy) ja Rino (R.Eminemi), Pastori (R.Firecracker) ja Nelli (R.Myrsky), Hertta (R.Fireball) ja tyttärensä Ansa (R.Murina).

Perjantain saldo oli mäyrä Piitulle ladon alta. Tämä olikin Piitun ensimmäinen kohtaaminen mäyrän kanssa. Hyvin nuori neiti hommat hoiti ja saalis korjattiin talteen. Toinen mäyrä tuotti töitä isossa ladonalusessa siinä määrin, että sille jäätiin tällä kertaa hopealle. Loput paikat olikin tyhjää täynnä. Lauantaina kierrettiin myös lukemattomia tyhjiä pesiä, mutta eräksi päätyi kuitenkin mäyräkolmikko Sirulle suuuren ladon alta, sekä Ansan hoitelema supikoira. Hyvä reissu! Suurkiitos mukana olleille ja erityisesti jälleen Ismolle ja Annelle vieraanvaraisuudesta!

                                          Piitun ensimmäinen mäyrä

Sunnuntaina jatkettiin parsonien erkkariin ja sieltä kotimatkalle. Erkkarissa oli mukana viisi kasvattia, joista kolmelle Eri ja kahdelle Eh. Hippu-muorille Eh ja tuontiuroksille Kitalle ja Busselle myös Eri. Ihan hyvin isossa porukassa! Näyttelypaikalla näytillä kävivät myös 10-viikkoiset N-epelit Keke, Nalli ja Päre. Reippaita poikia kaikki! Ei hälinä ja vilinä jätkiä pelottanut :)

 Hyvinkään reissulla tuli treffattua myös suunnitelmissa olevan beussipentueen vanhemmat - Iita (R.Iso-Iita) ja Oiva (Onks Toi Figure). Toko-treenit pidettiin ja ulkoiltiin. Hyvältä näyttää molemmat koirat! Aktiivisia, erinomaisesti työskenteleviä ja avoimia koiria molemmat! Lisätietoa suunnitelmista löytyy kotisivujen puolelta: http://www.repoketun.com/pentue_Iso_Iita.htm
Iitan juoksua odotellaan alkavaksi marraskuun loppupuolella.
 
                                          Oiva ja Iita leikkisänä


Jälkikausi Kikan kanssa saatiin hienoon päätökseen viikko sitten Muhoksella, kun saimme viime hetken peruutuspaikan FH-kokeeseen. Laji on itselleni uusi, ja siksikin erittäin mielenkiintoinen ja haasteellinen! On ollut tosi mielenkiintoista treenata, pohtia ja viilata. Ajatuksena olikin lähteä hakemaan kokeesta "vikalistaa" tulevia treenejä varten. Mutta kuinkas kävikään - Kikka ajoi erittäin hyvän jäljen ja siitähän seurasikin FH1-koulari hyvällä ykköstuloksella pistein 92! Alusta ja olosuhteet olivat kyllä ihanteelliset ja koko homma tuntui Kikalle lähinnä läpihuutojutulta. Jäljeltä se ei poikennut; ainoastaan tarkasti kuonolla muutaman kerran jäljen sivusta. Harhajälkiä en itse edes huomannut. Sen verran eleettömästi Kikka ne tarkisti. Kahdella kulmalla se kävi puoli koiranmittaa tarkastamassa toista suuntaa ja pyörähti sitten heti oikealle jäljelle. Esineilmaisuissa ei ollut myöskään moitteen sijaa. Jäljen Kikka ajoi hyvällä intensiteetillä ja matalalla nenällä. Olihan hieno juttu!! :) Tästä on hyvä jäädä talvitauolle - jos ei nyt sitten ehditä muutamaa treenijälkeä vielä ennen pysyviä lumia käymään. Kovasti himottaa jo päästä kokeilemaan kakkosluokan jälkiä!
 


Lokakuussa on tuloksia kasvatit tehneet monessa lajissa. Aksassa nollia ovat napsineet parsonit Nala (R.Gaya) ja Hertta. Beussi Donna (R.Domina) teki hienon ykköstuloksen jälkikokeissa saaden koularin JK2. Luolakokeissa ovat käyneet C-tulokset haukkumassa Sisu (R.Kenraali-Kenkku) ja Devi (R.Gini), sekä kaksi B:tä juuri koeiän saavuttanut Ansa (R.Murina). Näyttelyrintamalla sijoitustyttö Nelli (R.Myrsky) sai viimeisen junnusertinsä Viron maalta ansaiten Eestin juniori-muotovalion arvon. Iita-beussi puolestaan teki toisen ykköstuloksensa Toko:n EVL:ssä ja on näin ollen enää yhden tuloksen päässä TVA-arvosta.

Jahtikausi jatkuu ja saalista on saatu jo monelle kasvatille. Viikon päästä alkaakin ensimmäinen syyslomaviikko ja silloin olisi ohjelmassa monta päivää Etelän runsailla riistamailla kera terrien. Sitä odotellessa! :)