sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

7.4. Kuulumisia

 
 
Obama on löytänyt kodin. Pentulaatikko hiljenee ylihuomenna, kun Oba muuttaa Kajaaniin. Seuraaviin beussipentuihin keskitytään aikaisintaan vuoden päästä. Alkusyksylle vuorostaan parsonpentuja suunnitteilla - näistä suunnitelmista lisää myöhemmin :)

Eilen napsittiin Ritusta uusia kuvia. Koetettiin oikein hihnassa seisomista ensimmäistä kertaa. Kuvista oikein itsekin yllätyin miten nätti likka Ritusta on jo kasvanut! Ja mikä parasta - luonnekin vaikuttaisi olevan enemmän kuin mieleinen. Kylläpä tämän aamun lenkillä riitti tohinaa kun yölliset ketun jäljet löytyi ;)


Ritu 10kk
 



Rukkaselle kyytiä :) 

lauantai 5. huhtikuuta 2014

5.4. Kuulumisia

 
Kohtalaisen tapahtumarikas viikko on takana. Päällimmäisenä mielessä Hippu-muorin seikkailut ja aiheuttama huoli. Tarina alkoi viikko sitten lauantaina kun Hippu yks kaks yllättäen aamulla katosi. Onhan se ennenkin reissuilla käynyt, mutta omia aikojaan aina kotiin palannut viimeistään tunnin päästä. Nyt ei kuitenkaan koiraa näkynyt eikä kuulunut koko päivänä. Etsittiin ja kutsuttiin - tuloksetta. Illalla huoli oli jo melkoinen ja seuraavana päivänä vielä suurempi. Ei jälkeäkään Hipusta! Ilmoiteltiin radioon, levitettiin ilmoitusta some:ssa, etsittiin ja haeskeltiin - ilman mitään tulosta. Maanantaina olin jo aivan varma että takaisin ei Hippua saada. Toivoin vaan että löytyisi edes ruumis jostain. Että olisi lähtö ollut nopea :(

Maanantaina alkuillasta sitten puhelin soi. Rajavartija soitti ja kysyi oliko meillä koira kateissa, sellaista hän oli kuullut. Koiran tuntomerkit kuultuaan hän ilmoitti Hipun olevan heillä kyydissä - ja ihan kunnossa vielä. Partio oli sattumalta törmännyt koiraan 10m Venäjän rajavyöhykkeeltä moottorikelkalla partioidessaan. Ulvinsalon luonnonpuiston kupeessa oli Hippu kelkkaa vastaan tullut, keskellä asumatonta erämaata. Linnuntietä tuonne on n.25km matka kotoa! Oli siinä rajavartijat hieraisseet silmiään toisenkin kerran. Mielellään oli kuitenkin Hippu-muori heille kyytiin antautunut, viluisena ja nälissäänkin. Sieltä Hippu sitten kotiin kuljetettiin. Olosuhteisiin nähden varsin hyväkuntoisena. Reilun kahden vuorokauden jäljiltä muori oli toki laihtunut ja tassut aristivat hangella kulkemisesta. Ruoka ja uni maistui ja pian Hippu seikkailustaan toipui :)

Onnellinen loppu tällä kahden vuorokauden piinalla onneksi oli! Myöhemmin on saatu parikin näköhavaintoa lehti-ilmoituksen perusteella. Vasta jälkikäteen ihmiset ovat havaintojaan ilmoitelleet. Hyvä niin, mutta silti jaksaa vähän harmittaakin ihmisten välinpitämättömyys vapaana juoksevaa koiraa kohtaan. Kukaan ei yritäkään kiinni ottaa, saati sitten ilmoittaa vaikkapa viranomaisille havainnoistaan. Kukaties Hippu olisi jo aikaisemmin kotiin saatu jos nämä havainnot olisi saatu jo lauantaina tuoreeltaan :/ Mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin!

Koto-Kuhmossa odotellaan kevään tuloa ja jälkipelloille pääsyä. Eilen peruuntui harmittavasti Kikalle varattu sterilisaatioleikkaus, kun eläinlääkäri joutui tärkeämmälle lehmäkeikalle. Harmittaa siksikin, että näin vuoden kiireisempänä aikana ei noita vapaapäiviä ole lähiaikoina tiedossa. Ja toukokuulla tulossa on Kikan juoksu, jonka jälkeen treeni- ja kisakausi. Sterilointi saa siis jäädä johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Viikko on sujunut kolmen beussi-ipanan voimin ja näiden parin päivän aikana näistä kaksi jatkoi omiin koteihinsa. Onnea ja kaikkea hyvää Ozzylle Uusikaarlepyyhyn ja Odinille Haminaan! Kotona Obama ihmettelee veljien katoa. Toivottavasti myös Oba pääsee pian omaan kotiinsa!

O-pennuista harrastavaa kotia siis edelleen vailla Obama. Rohkea, aktiivinen, itsevarma ja avoin beussipoika, jolla potentiaalia harrastuskoiraksi mielestäni hyvin. Itseasiassa Oba olisi todennäköisesti juuri se pentu jonka olisin kotiin jättänyt jos urosta olisin ollut ottamassa ;). Obamasta lisää kuvia löytyy galleriasta: http://repoketun.kuvat.fi/kuvat/Repoketun+kasvatit/O-pentue+(beussi)/R.Obama/