keskiviikko 13. elokuuta 2014

13.8. Kuulumisia

 
Lomat on lusittu ja onneksi näyttäisi kovimmat helteetkin jo helpottaneen. Tänään saatiin pyöräillä ja lenkkeillä jo varsin raikkaan syksyisessä kelissä. Toivotaan että ensi viikolla olisi myös vähän viileämpää kun koirat pääsevät taas itseään toteuttamaan :)

Treenailtu ja touhuiltu on helteistä huolimatta. Syyskuulla jatkuisi koekausi Kikan ja Jallun kanssa. Heinäkuussa ovat mejäilleet hienosti kasvatti Metka, sekä Itävallan tuontipoika Kita. Kitalle pari päivän väleillä kaksi Voi1-tulosta. Yhtä enää upuu valiosta. Metka jäljesteli myös loistavan Avo1:sen. Metka onkin varsinainen monikäyttökoira - kiitokset siitä Niinalle ja Timolle!! Aksassa ovat kisanneet jo useamman kerran pitkin kesää ja viime viikolla tuli vielä uusi aluevaltaus, kun Metka pääsi vesiriistakokeeseen muutaman päivän varoitusajalla, lähes treenaamatta, jotta saatiin kettareiden mestaruuskoe järjestettyä. Lahjattomat treenaa - niin vaan Metka suoriutui hyvällä kakkostuloksella, ykkönen jäi vain parin pisteen päähän.


Monitoimi-Metka :)

Pari kasvattia kävi myös luonnetestissä elokuun alussa - 4v. parsonkasvatti Nala (R.Gaya), sekä reilu 2v. beussityttö Louhi (R.Likka). Molemmilta löytyi omat "kompastuskivensä", mutta hyvin tytöt testistä kuitenkin suoriutuivat. Näiltä tuomareilta ei ainakaan armonpaloja herunut, kuten ei pidäkään! Sen enempää selittelemättä, videot nähtävänä alla:
Louhi: https://www.youtube.com/watch?v=iqHrwrnmNTY&feature=youtu.be
Nala: https://www.youtube.com/watch?v=WPEHFRA5DrI&feature=youtu.be

Viime lauantaina sijoitustyttö, beussi Lysti ja Mea tekaisivat BH-kokeen hyväksytysti. Siitä se ura urkenee! :)

Sunnuntaina käynnistyi kyyhkykausi ja kasvatit ovat olleet jo ahkerana noutohommissa. Meillä jahtikausi vielä odottaa alkuaan, mutta eiköhän tuonne ehditä.

                                           
 Kyyhkypassissa Taisto ja Keke
Viime viikonloppuna tuli käytyä Helsingin Maailmanvoittaja-näyttelyssä. Päätin että eiköhän sinne kerran elämässä voi osallistua ja niin lähdin peräti kolmen koiran kanssa matkaan. Eikä hullummin mennyt olleenkaan! Päinvastoin - yli odotusten! Venäjänajokoirat arvosteli Venäläinen tuomari ja hän tuntui koirista tykkäävän. Mosku oli VSP ja meidän Ritu-ipana voitti junnunartut saaden ensimmäisen sertinsä. Voittaja-titteleitähän ei venakoille jaettu, koska rotu ei FCI:n hyväksymä ole, mutta jos jaettaisiin, meillä olisi siis sekä Maailmanvoittaja, että juniori-sellainen ;). Parasta oli se, että nuorta maalaistollo-Rituakaan ei tuo meno ja meininki hetkauttanut millään tavalla. Iloisen ja uteliaan rohkeasti se hommaan suhtautui - mitä nyt meinasi tylsyyksissään vähän leikiksi löydä.

Parsoneissa oli mukana myös Hippu-muori. Yllättäen sekin sijoittui kovatasoisessa, 8 veteraaninartun joukossa sijalle 3. Ensi sunnuntaina pitäisi vielä jaksaa "näytellä" Ritun kanssa kotinäyttelyssä Kuhmossa. Täytyy sanoa että tuo Kuhmon mestaruus onkin sitten paljon tiukemmassa, kun kilpakumppaneitakin on rutkasti enemmän :)



Pentu-uutisia sitten tietysti myös. Sisu ja Piitu ovat molemmat kantavana, joten syyskuun puolella saadaan uusia parsonipanoita. Lisätietoja kotisivuilla: http://www.repoketun.com/Pentuja.htm