sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

30.3. Kuulumisia

Niin se 7 viikkoa vierähti beussi-ipanoiden parissa. Viikolla käytiin pentujen kanssa eläinlääkärillä ja kaikki saivat terveen paperit. Nyt luovutusikä koitti ja lauma harventui kerralla. Viisi ipanaa lähti omiin koteihinsa ja tulevana viikonloppuna lähtee kaksi. Iita-mammakin lähti kotimatkalle tänään. Kotona rellestää siis enää kolme beussijätkää. Onnea kovasti uusiin koteihinsa Nanalle Kajaaniin, Aavalle Jyväskylään, Hopolle Espooseen, sekä Remekselle ja Jutille Ouluun!

Yksi beussipoika, Obama, etsii vielä omaa harrastavaa kotiaan. Obama vaikuttaa olevan rohkea, itsevarma, avoin ja vahvan oloinen pentu. Saalisviettiä ja taistelutahtoa löytyy moottoriksi, samoin ruokahalua. Mielestäni lupaava pentu harrastuskoiraksi, joten sellaista omistajaa pojalle etsin.

Repoketun Obama, 7vko


Jahtikausi on vielä muutamalla kasvatilla jatkunut. M-tytöt Ansa ja Nelli olivat viikonlopun aikana ahkerana. Ansalle saatiin hyvällä työskentelyllä mäyräpari eilen. Tulpan takaa oli neiti mäyrät kaivanut ja haukkuen työstänyt saaliiksi itseään satuttamatta. Siskotyttö Nelli vuorostaan tänään työsti puolentoista tunnin urakalla supin saaliiksi laajassa pesässä, jossa elukat usein ovat kokeneempiakin koiria tovin juoksuttaneet. Näillä tuloksilla on hyvä jäädä kesätauolle!

Eilen parsonpoika Jytinä (R.Jekku) tokoili hienon ykköstuloksen 166 pisteellä ja kakkossijalla. Onnea Susanna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti