sunnuntai 25. lokakuuta 2015

25.10. Kuulumisia

Syksyn myötä päivityksiä kuulumisten muodossa. Kylläpä tämä harvakseltaan käykin! Yritetänpä kuitenkin muistella päätapahtumia :)

Jälkikoekausi on taputeltu omien osalta tältä vuodelta. Jallu osallistui Mejä:n PM-kokeeseen elo-syyskuun vaihteessa. Ykköstulos tuli, ja jaetulle kolmannelle sijalle päädyttiin. Tiukka oli kisa, neljän kärki mahtui pisteen eroon toisistaan. Makausten merkkauksella se sijoitus aina näyttää ratkeavan - siihen pitäisi meidän Jallun kanssakin keksiä joku toimiva kikka.

Kikka-beussin kanssa kausi päättyi viime viikonloppuna, kun teimme jälleen beussihistoriaa FH-jäljellä. Kikka valittiin yhtenä 16:sta koirasta osallistumaan IPO-FH SM-kisoihin Riihimäelle. Ensimmäinen beussi siis näissä karkeloissa. Ensimmäisen päivän jälki ajettiin rehulla ja toinen mullalla. Alustat molemmilla pelloilla hyvin erilaiset kuin kotopuolessa totutut. Lauantaina varsinkin tämä, sekä runsaat riistan jäljet tuotti koiralle vaikeuksia. Kaikki esineet kuitenkin nousi ja loppuun päästiin, pisteitä 71. Sunnuntaina edettiin hienosti toiseksi viimeiselle kulmalle asti ja sitä ennen olleet viisi esinettäkin nousi. Harhalla kuitenkin ohjaajan moka keskeytti kokeen, vaikkei koira vielä liinan mittaa harhalle ehtinytkään. Pisteitä kertyi tälle päivälle 60. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen ja erityisesti koiran työskentelyyn! Se kykeni loistavasti palautumaan lauantain rankasta suorituksesta ja toimi sunnuntain jäljellä myös erittäin hyvällä tunnetilalla. Viilattavaa on, mutta nyt on vikalista haettu ensi kautta varten :)

Lokakuussa käytiin mm. parsonien erkkarissa Lohjalla. Mukana oli useampi kasvatti, joista kaikille Eri:ä tai Eh:ta. Lennulle (R.Qoijari) jopa luokkasijoitus 4. isossa junioriurosten porukassa. Lauantai samalla reissulla meni luolakokeissa ja -treeneissä. Ei olisi varmasti pelkän näyttelyn takia tullut reissuun lähdettyäkään ;)

Kasvatit ovat kunnostautuneet kokeissa jälleen mukavasti. Uusi käyttövaliokasvatti saatiin kun Päre (R.Nuoli) valioitui keinoluolilta. Nyt päästään keskittymään olennaiseen - toissapäivänä Pärelle kaivettiinkin ensimmäinen mäyräsaalis. Velipoika-Jekku (R.Nestori) sai toisen Lut-B:nsä nopealla parin minuutin kokeella. Agilityssa on tuloksia tullut monelle. Beusseista päällimmäisenä mainittakoon Iitan (R.Iso-Iita) hieno Vepe:n Alo1-tulos voitolla ja eilinen Lumon (R.Lumo) HK1 ykköstuloksella. Onnea kaikille tulosta tehneille!

Luolajahtikausi odottaa vielä alkamistaan. Tänään pengottiin aamupäivä tyhjiä pesiä. Hirvet on kaadettu ja lintujakin saatu mukavasti. Nyt sitten odotellaan lumia ja petojen jäljityksiä. Kasvatit ovat onneksi olleet jo ahkerana niin luolilla kuin lintujahdissakin.

Ja vielä pentukuulumiset. Piitu pyöräytti 4 viikkoa sitten kolme tyttöä ja yhden pojan. Vahvoja ja elinvoimaisia kaikki ja Piitu hoitaa huolella. Vauhdilla ipanat kehittyy ja leikki on jo melkoista. Näillä näkymin ainakin yksi tyttönen olisi vielä vailla omaa metsästävää/harrastavaa kotia. Lisätietoja kotisivuilla: http://www.repoketun.com/pentue_Arttu_Piitu.htm
 Kuvia pennuista löytyy galleriasta: http://repoketun.kuvat.fi/kuvat/Repoketun+kasvatit/S-pentue+(parson)/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti